Kantaputken Eino Leinon kadulle vuonna 2023 toteuttama omakotitalon käyttövesiputkistosaneeraus

Kantaputki Oy teki asiakkaalleen Riikka Toivaselle omakotitalon käyttövesiputkiston saneerauksen vuonna 2023 osoitteeseen Eino Leinon katu 33. Riikka on hämeenlinnalainen kirpputoriyrittäjä ja hänen perheeseensä kuuluu hänen itsensä lisäksi hänen aviomiehensä ja heidän neljä lastaan.

Riikan perhe osti omakotitalon vuonna 2017 ja jo silloin suoritetussa kuntotarkistuksessa talon käyttövesiputkiston todettiin olevan käyttöikänsä päässä sekä uusimisen tarpeessa. Mitään varsinaisia vuotoja tai muuta sellaista he eivät kuitenkaan vuosien varrella havainneet, mutta halusivat kuitenkin nostaa kiinteistön arvoa, ja päivitys putkistoon tehtiin muutaman vuoden päästä talon ostosta.

Kantaputki oli Riikalle jo tuttu Hämeenlinnalainen yritys, ja kun siellä sattui myös työskentelemään eräs perheen tuttava, he päättivät kysyä tarjouksen. Perheen yhteydenottoon vastattiin pikaisesti ja tarjous oli sisällöltään ja summaltaan varsin miellyttävä. Riikka toivoi vielä, että tilattavan työn suorittaisi tämä heidän tuttavansa, ja sekin onnistui hyvin. 

Taloon tehtiin siis käyttövesiputkiston saneeraus, ja kun työn ajankohdasta sovittiin, Kantaputki hoiti hommat kuntoon täysin aikataulussa ja ammattitaidolla. Riikan perhe kertoo olevansa kaikin puolin tyytyväisiä työn jälkeen ja suosittelevatkin lämpimästi Kantaputkea alueen kaikkien omakotitaloasujien mahdollisiin LVI-tarpeisiin sekä toki myös kaikille muillekin!

Lue myös:

Tutustu Kantaputken omakotitalojen vesiputkiremontointiin ja tartu tilaisuuteen!

Omakotitalon putkiremontti kannattaa toteuttaa ajoissa, sillä se tulee paljon edullisemmaksi kuin vahinkojen korjaaminen niiden jo tapahduttua. Vesivahinkoa ei siis kannata jäädä odottelemaan, vaan parasta on ...
Lue lisää

Jaa artikkeli