Yhteistyö, joka on jatkunut vuosia ja syystä
Talotekniikan lehtori Jyrki Alanko on ollut mukana yhteistyössä Kantaputken kanssa lähes neljän vuoden ajan. Hän kuvaa Kantaputken ja koulun välistä yhteistyötä lämpimästi: “Yrityksellä ja työntekijöillä on myönteinen suhtautuminen harjoittelijoihin. Kantaputkella halutaan oikeasti ottaa nuoria mukaan oppimaan ja kasvamaan työelämään.”
Yrityksellä on hyvä maine myös oppilaiden keskuudessa ja moni opiskelija hakeutuu sinne innolla. “Opiskelijatkin puhuvat, että Kantaputki on paikka, jossa pääsee tekemään oikeita töitä ja oppimaan käytännössä. Siellä opiskelija ei kanna vain työkalupakkia tai siivoile. Kantaputkella luotetaan opiskelijoihin ja annetaan vastuuta, mutta samalla ymmärretään, että virheitä sattuu ja niistä voidaan aina oppia. Tämä on oppimisen kannalta todella arvokasta,” Alanko kiittelee.
Harjoittelu aidoissa työympäristöissä on kullanarvoista
Vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen uudistuksen jälkeen opiskelijoiden osaamista arvioidaan yhä enemmän oikeissa työtilanteissa ja juuri siinä Kantaputki on näyttänyt loistavaa esimerkkiä. Yrityksessä opiskelijat pääsevät tekemään monipuolisia työtehtäviä kokeneiden ammattilaisten rinnalla.
“Kukaan ei oikeastaan kysynyt uudistuksessa työnantajilta, haluavatko he osallistua koulutukseen. Mutta monet, kuten Kantaputki, ovat ottaneet tämän mahdollisuutena. Se on win-win-tilanne: työnantaja voi nähdä potentiaalisen tulevan työntekijän ja opiskelija saa oppia ja kasvaa mahdolliseen tulevaisuuden työpaikkaansa ja tutustua työkulttuuriin,” Alanko sanoo.
Opettaminen ja kasvattaminen kulkevat käsi kädessä
Opiskelijan ohjaaminen ei ole vain teknistä opastusta, se on myös ihmisenä kasvattamista. Alanko muistuttaa, että nuoret ovat vasta matkalla aikuisuuteen. Tästäkin Kantaputki saa Alangolta kiitosta. Kantaputken ammattilaiset ottavat tämän tosissaan, mutta lempeästi. Siellä nuoret osataan kohdata ja hyvä palaute näkyy ja kuuluu.
“Jokainen, joka ottaa opiskelijan mukaan, astuu samalla myös kasvattajan rooliin. Kantaputkella tämä ymmärretään. On hienoa nähdä, miten opiskelijat otetaan vastaan osana porukkaa, ei ulkopuolisena apulaisena. Se kasvattaa itsetuntoa ja vastuullisuutta. On hienoa, että Kantaputkella opiskelijoiden ohjausta tehdään sydän mukana,” Alanko kiittelee.
Kun harjoittelu muuttuu työsuhteeksi – mieleen jääviä hetkiä
Parhaimmillaan yhteistyö johtaa pysyvään työpaikkaan. Kantaputki on työllistänyt useita opiskelijoita suoraan harjoittelujakson jälkeen.
“Se on aina hieno hetki, kun työnantaja huomaa, että tästä nuoresta kasvaa meille hyvä asentaja. Kaikki osapuolet kokevat onnistumisen. Kertoo, että jotain on tehty oikein. Se on iso juttu nuorelle ja lämmittää myös opettajan mieltä,” Alanko hymyilee.
Stipendejä ja tukea nuorten osaamiselle
Yhteistyö ei rajoitu pelkkään harjoitteluun. Kantaputki tukee myös Tavastian opiskelijoita valmentautuessa Taitaja-ammattitaitokilpailuihin. Kantaputki jakaa vuosittain hitsauksen osa-alueella stipendin parhaiten suoriutuneelle opiskelijalle, osoittaen konkreettisesti, että nuorten panosta arvostetaan.
“Se on iso juttu nuorelle. Se viestii, että heidän tekemistään arvostetaan ja yritykset ovat kiinnostuneita heidän osaamisestaan,” Alanko kertoo.
Katse tulevaisuuteen
Tulevaisuudessa yhteistyötä halutaan kehittää entisestään. Esimerkiksi koulun puolelta on pohdittu lisää tukea ohjaavien asentajien perehdyttämiseen. Näin ohjaajat tietävät vielä tarkemmin, mitä opetussuunnitelman mukaan opiskelijalta odotetaan ja miten häntä voisi siinä tukea.
“Yhteistyö toimii parhaiten, kun keskustelu on avointa ja molemminpuolista. Silloin pystytään reagoimaan nopeasti ja kehittämään yhdessä,” Alanko summaa.
Kantaputki on ylpeä siitä, että saa olla mukana nuorten ammattilaisten kasvupolulla.